Katsokaatten nyt, kuinka helmeileepi aurinko helmikuisena aamuna. On tää hieno kuukausi, muutamia merkkihenkilöitä on syntynyt nimenomaan helmikuussa. Esimerkiksi Runebergin torttu ja minä.... Heeheee, vitsikästä, melkein kuin eduskunnassa huumori kukkii. No, myönnettäkään, että eilen kyllä rämmittiin vielä loskassa, ja satoi vuorotellen vettä, lunta ja tunnistamattomassa olomuodossa olevaa välitila-ainesta. Jonka johdosta päädyin illalla töiden jälkeen muutaman ulkoilumahdollisuuden hylkäämään, ja linnottauduin nojatuoliin kattomaan levyalesta ostamani Rakkautta ennen aamua. Ehkä kymmenennen kerran suunnilleen sen nyt näin....Eikä se kyllä itseasiassa ihan kokonaan tällä erää musta ollut niin mahtavaa dialogia, kuin olin muistellut. Mutta paikoitellen kyllä, ja täytyyhän siinä ihan hyvää puhetta ja tunnelmaa olla, kun kerran juonta ei juurikaan; kaksi ihmistä vaan tapaa sattumalta, ihastuu ja kulkee yhden päivän ja yön Wienissä ihmettelemässä ja juttelemassa. On se söpö. Tuli mieliteko lähteä kiertämään Eurooppaa...Wienissäkin olen ollut vaan kerran Prahasta käsin parin päivän reissulla, ja siitä jäi päällimmäisenä mieleen, että paleli kauhiasti koko ajan! Plus, että asuttiin luksuhotellissa ilmaiseksi saman ketjun hotellissa Prahassa töissä olevan kaverin suhteilla, ja onnistuttiin vielä puhumaan itsemme ilmaiseksi aamiaisellekin. Onnistumisen kokemuksia!

Niinjoo, vaihdoin blogiini hienon taustan, kiitos Jyväskylässä aiheesta saamani pikakurssin. Linkki pohjien luojalle löytyypi tuolta sivusta. Jyväskylän reissu oli muutenkin vallan antoisa. Sain lainattua ja kopioitua muutamia opuksia liikuntatieteellisen kirjastosta ja tapasin ystäviä ja sukulaisia. Liikuntatieteellisen käytävillä oli jotenkin kotoisa olo - kuten paikallisten opiskelijat totesivat, liikuntatieteilijät tunnistaa verkkareista. Joskus ne kuulemma pitävät teemapäiviä, jolloin tarkoituksella pukeutuvat normaalivaatteisiin;) Totesin, että siinä mielesså se ois kyllä ihan mun paikka - mitä muuta ihminen tarvitsee onneen, kuin oikeuden olla verkkareissa koko ajan!? 

Pappa oli joutunut sairaalakäynnille juuri vierailuni aikana, joten Aittorinteellä oli vaan mummo ja paljon tarjoiluja, kuten asiaan kuuluu. Hurautettiin kuitenkin myös sairaalaan pappaa katsomaan, ja sillä reissulla vierussängyn pappa lauloi meille myös venäjäksi jonkun sortin serenadin. Ja oma pappa oli kovin nyreissään, ettei päässyt vielä kotiin, lääkärit kuulemma laiskottelivat, kun eivät saaneet verikokeiden tuloksia valmiiksi tarpeeksi nopeasti. Sairaalaelämä ei maita, eikä se mikään ihme ole. Vaikka hoito varmasti onkin ihan hyvää, niin ei sitä petiä mitenkään kovin inspiroivaksi ympäristöksi voi kutsua. Voi kunpa vaan monilla vanhuksilla olisi muita vaihtoehtoja mahdollisimman pitkään...Olen ollut vähän vanhussentimentaalinen tässä muutenkin, satuin esim katsomaan k70-ohjelman, jossa yli 70 vuotiaat muodostavta rokkibändiä. Ihania.....Ja satamassa kummasteltiin yhden sedän kanssa pitkään,pääseekö laivaan kun kukkaro oli unohtunut rahoineen ja henkilöllisyystodistuksineen kotiin. Kunnes noin vartin päästä hän muisti olevansa "tällainen maailmanmatkaaja", jolla arvotavarat kulkee aina passipussissa vyötäröllä. Sieltä ne sitten löytyi ja risteily saattoi alkaa.

Mutta semmoisia. Matka jatkukoon, täytyy varmaan jossain vaiheessa ulkoistua tuonne aurinkoon vaikka lenkin muodossa. Ja illalla pitkästä aikaa kattomaan minipalloilijoita, eli äänijänteet koetukselle. Ja ensiviikolla testailemaan, mitä numero 28 tarkoittaa. Varmasti mahtava luku sinänsä....