Niin se varmasti on. Tällä hetkellä voin hyvin eläytyä tuohon vanhuuden mukanaan tuomaan rajoitteeseen, kengän jalkaanlaitto on yksi elämäni keskeisen haastavista projekteista at the moment. Pysyy ainakin taipuisuus jossain määrin yllä, kun on pakko yltää suoran jalan toiseen päähän!

Mutta tuo otsikon ajatus on kirjasta Lasten ajatuksia isovanhemmista. Tässä muutamia muita, melko riemukkaita, sanoisin:

Mummon hammasharja meni rikki sodassa. Siksi se ei ikinä harjannut hampaita.

Mummolla on monet tekohampaat, koska se pyöräilee paljon, ja hampaat lentelevät suusta.

Isovanhemmat eivät käy diskossa, koska niiden luut ovat menneet palasiksi.

Vanhukset eivät käy rokkikeikoilla, koska siellä on liian vaarallista. Ajattele jos siellä on vaikka hevirokkareita.

Vanhukset eivät lyö toisiaan. Onhan se aika vaikeaa, jos toisessa kädessä on keppi.

Isovanhemmat eivät saa ajaa autoa. Ne kutistuvat koko ajan eivätkä lopulta näe ratin yli.

Vanhukset kävelevät kepin kanssa siksi, etteivät menettäisi tasapainoaan ja kaatuisi eteen päin.

Kun lähtee eläkkeelle, lähtee oikeasti terveyskeskukseen.

Jos vanhusten tukka ei olisi harmaa, kukaan ei tietäisi että ne ovat vanhoja, ja sitten saattaisi sanoa jotakin, mitä ne eivät ymmärrä.

Tänään on muuten ilmassa lupaus keväästä.