No, oikeastaan tuohon on varmaan turha jäädä vastausta odottelemaan. En tunne oikein ketään Elinaa tällä hetkellä. Mutta soitan nykyään ihan nonstoppina jo aiemminkin kehumaani Melkein Vieraissa-levyä, eli Leevin biiseistä tehtyjä uusia versioita. Ne on ihan valtavan hienoja! Levyn kannessa sanotaankin, että tuottajat pohtivat ensin, onko mitään järkeä tehdä niin hienoista biiseistä uusia versioita. Mutta aloitettuaan nauhotukset huomasivat että voi kyllä! Ja samaa mieltä. Osaan on tehty vauhdikkaampia sovituksia, mutta monia biiseistä ei olla (ainakaan mun korvaan) ihan hirveästi muutettukaan, mutta tietysti eri esittäjä tuo siihen oman tunnelmansa. Ihan suosikkeja on just tuo Jani Wickholmin Elina mitä mä teen, Maijan Kerro terveiset lapsille ja Stellan elämä ikkunan takana. Eli jos joku ei ole vielä kyseiseen plättyyn tutustunut ja Leevi kiehtoo - QUE LO HANKKIKAA!

Ja toinenkin asia, jota voin lämmöllä suositella tehtäväksi omakohtaisen kokemuksen pohjalta; mars elokuviin ja Leijapoikaa katsomaan. Niin koskettava tarina, ettei ole kyllä pitkään aikaan toista ollut. En löytänyt nenäliinaanin mistään leffan aikana, niin oli sitten varmaan silmät ihan punaisena ja turvonneina ja nenä täysin tukkeutunut jälkeenpäin. Mutta totally worth it. Kirjaa en ole itse lukenut, mutta kuuluu olevan mycket bra sekin. Mutta itselle ei sitten koitunut siitä ongelmaa, että olisi jääny jotain kirjasta kaipaamaan. Hieno, hieno elokuva. Ja ihana pikkupoika yhdessä pääroolissa Hassanina.

Tätä viikkoa sitten vaan kulutellaankin kohti viikonloppua voimia keräten. Perjantaina on Kritiikin, eli meidän ainejärjestömme 50-vuotis juhlat, ilmeisen juhalliset sellaiset. Mun piti tyytyä välttämään etsinnät ja rahanmeno ja laittaa vanhojentanssimekkoni päälle, mutta kas. Löytyi aika hieno punainen mekko sattumalta ja äidiltä jaloa tahtoa tukea tyttärensä juhlalookia sen verran, että nyt se roikkuu tuossa odottamassa perjantaita. Mekko siis, ei äiti. Tuli heti rutkasti enemmän juhlamieltä vielä, on se aika hieno! Ja ehkä laitan sen myös lauantaina joukkueen saunailtaan. Sitä voi vielä miettiä. Saa nähdä kuin vanha jaksaa kahden illan juhlat perätysten, mutta yritystä tulee olemaan! Kuten nyt tulee seuraamaan yritystä siirtyä taas vähitellen yliopiston suuntaan tutkimaan viime viikolla urheiluarkistolta hankkimiani viimeisiä artikkeleita! That job is done, finally. Meni siinä melkein vuosi...Mutta vähän haikeetakin jollain hassulla tavalla, ettei enää tarvitse tehdä stadionretkiä. Siitä tuli jo tapa. Vähemmästäkin;) Liiskaankin tähän lisämateriaaliksi joulukuussa arkistolle suunnatessani räpsäämäni kuvan ylväästä stadionintornista tämän asian muistolle! hejdå!