Viittaan otsikolla suoraan siihen, että en uskalla olettaa teitä olevan enää enempää kuin yksi. Jos sitäkään;) Sen verran tiivis on ollut tämä päivitystahti, päivämäärästä päätellen noin kuukausi sitten mulla on viimeksi ollut sanani sanottavana. Heikko suoritus, kerrassaan! Yhden suoran syyn tälle löydän kyllä. Pirun facebook. Monessakin mielessä! Enough said.

Turussa ovat puhaltaneet tänään aikamoiset pasaatituulet, siistiä! Nytkin oli pakko nostaa sälekaihtimet uudestaan ylös kun kuului niin vinhat puhuit ja niitä on hauska katellakin. Jokseenkin syksyinen tunnelma. Mutta mä oon ainakin tällä hetkellä aika syksystä-nauttivalla tuulella. Johtuu taatusti osittain viime viikonlopun perinteisestä syyskokoontumisesta Annette Männynoksan hoviin Kirkkonummella. Ilta on helposti tiivistettävissä -söimme hyvää pizaa ja keskustelimme henkevästi ja sivistyneesti ja sitten osa kävi tanssimassa tyylikkäästi paikallisessa pintaliitoyökerhossa. Sillä aikaa osa päätti jo levätä kotona. Heeeheeeee. Vetäkää siitä omat johtopäätöksenne.

Onhan tässä kaikenlaista tullut touhuttua kuukauden aikana muutenkin, ei kylläkään mitään kovin mullistavia siirtoja. Jobbande och joggande. Gradupeliin liittyviä muistiinpanoja on jo vihko sen verran pullollaan, että tyhjän word-tiedoston avaamiseen pitäisi olla pian rohkeutta. Käsispeliin ei kuulu paljon uutta, paitsi että eilen kävin kattomassa miniatyyripalloilijoiden treenejä. Åboon ollaan pistetty pystyyn minien porukka, ne ovat sellaisia 5-8 vuotiaita tyttöjä ja poikia, joille käsipallo on uusi tuttavuus, mutta vaikuttaisi olevan aika innostava sellainen. Oon lupautunut yhdeksi lajin sanansaattajaksi niille, elikkäs alan joskus opettamaan niille palloa. Kyllä ne heti ihan lumosivat. Omissa treeneissä ei yleensä valmentajalle riitä ihan pelkkä käsky "juoskaa ympäriinsä" siihen, että kaikki säntäisivät kuin viimeistä päivää pää kolmantena jalkana kunnes käsketään lopettamaan! Mutta on se aika haastavaa ruveta miettimään, mitä kaikkea niin pienille voi alkaa opettaa. Ja miten pitää suhtautua kun joku vaan ei halua tai ei uskalla tai haluaa koko ajan kaikkea.... Kaikista söötein oli pienin osallistuja 5-v, joka ei ihan aina tajunnut mitä piti tehdä, mutta kauhealla innolla koko ajan pomppi ja juoksi siitä huolimatta isompien perässä. Ja treenien lopuksi kävi kättelemässä molempia valmentajia ja kiittämässä harjoituksista. Voih,,,,,

Ja loppukaneetiksi kerrottakoon, että olin tänään pohjehieronnassa ja nyt ne vasta ovatkin kipeät. Ja perjantaina kypsyyskokeessa, joten nyt vasta olenkin kypsä. Jos se menee läpi. Jos ei, niin täytyy miettiä asiaa uudestaan. Siijuu, toivottavasti vähän pikemmin next time!  Pussssss