Tai no, saa nähdä koska sitä tulee kuljettua. Mutta Aurajoenrantaa kuljin tänä aamunakin. Oon tässä pohdiskellut, että mulla on aika mahti työmatka jos omaan 5 minuuttia ylimääräistä aikaa ja tulen jokirantaa pitkin. (Ei tapahdu usein etenkään aamuvuoroon tullessa...) Siinä ohitan sitten sekä Suomen Joutsenen että Turun linnan. Kuin historiallinen turistikierros! Terveisiä siis Turun terminaalista tällä kertaa, jäpitän täällä matkamyymälän tiskin takana. Tänään on suuuppper-hiljaista, aika matelee,,, Ihmiset on kai Hulluilla Päivillä kaikki ihan sekavina. Itsekin pyörähdin siellä eilen ja mukaan tarttui ihan mukava kasa kirjoja ja DVD-leffoja. Mutta kulttuuriinhan on aina hyvä sijoittaa. Tänään tein vielä täsmäiskun heti kahdeksalta ennen töitä levyosastolle, koska Leevin tribuuttilevy Melkein Vieraissa tuli myyntiin. Hullun halvalla, luonnollisesti;) Olin jotenkin unohtanut koko tuotteen, mutta Lapissa Vellun auto soitti sitä paljon ja havahduin tajuamaan että onhan se saatava!

Niin, Lapissa,,,,olin siellä siis suurimman osan viime viikosta Ulpun ja Vellun vieraana Ylläksen kupeessa, matkaseurana mariia-margariitta. Ja se oli niin maan mukavaa kokea edes neljän päivän hanget valkeat nietokset yhdistettynä siniseen taivaaseen. Vähän aloin puolitosissaan miettiä, että jos ensi syksynä en ole jossain virassa tiukasti kiinni niin ei olis huono vaihtoehto mennä talvikaudeksi töihin Lappiin. Vaikka johonkin hotelliin. Epäilisin, että paikkoja olisi saatavilla. Siellä sitten hiihtelisi ja laskisi vaan kaiken vapaa-aikansa. Syksyn katsokaatten reissussa ensin jossain lämpimällä suunnalla ja sitten budjettia paikkaamaan ja talvistelemaan Suomen Lappiin! Eikö????? Tätä pohdittakoon.

Silloinhan mua ei enää graduhuoletkaan paina,,,ei ne kyllä kauheesti ole painaneet nytkään, päätellen siitä miten vähän olen itseäni ruoskinut tositoimiin. Nyt sain onneksi taas parina viime päivänä loman jälkeen kirjotusvaihteen silmään ja täytyy koittaa ensi viikolla tykittää kun ei ole töitäkään. Kävin juttelemassa myös laitoksemme assarin kanssa - tiedustelemassa pitäisikö minun pian tehdä varmuudeksi hätäsiirtymä uuteen tutkintoon. Sitä nauratti tuo termi, sanoi ettei tässä siirtymässä tule kauheasti dramatiikkaa tai sen puoleen  hätääkään olemaan meni niin tai näin. Jos en ehdi toukokuun gradupalautukseen, seuraus on luultavammin yhden esseen tai kirjatentin suuruinen syksyllä. Sen kai voisi kestää? Mutta teeskentelen, etten tiedä tätä ja yrittelen vielä!

Uu, piti kehua vielä yhtä elämystä- olin viime viikonloppuna Ismo Alangon konsertissa. (Teholla varustettuna). Soittivat vanhassa leffateatteri Dominossa, joten yleisöllä oli istumapaikat. Siitä syntyy aina vähän erilainen tunnelma, mutta tuolla se oli kyllä aika erikoinen muutenkin. Voodoomeininkiä,,, Hieno konsertti kyllä kaikkiaan. Ismo soitti välillä pianoa ja välillä kitaraa ja tämä Teho (Majamäki) paukutti jos jonkunlaista rumpua ja välillä jotain soitinta joka kuulosti isolta huuliharpulta mutten kyennyt paikallistamaan sitä sen tarkemmin. Rakkaus oli rikki ja Suomi putos puusta ja kaikkea hienoa:) Kokonaisvaltainen kokemus, kerrassaan piristävän erilainen keikka. Ainoa miinus oli joku taulapää turkulainen(niin oletimme;) joka huuteli koko ajan että Joensuu ja kaikkea ihan älyvapaata sinne sekaan. Meni ihan hermo.

Nojaah, kettu kuittaa tällä erää. Nyt onkin enää reilu tunti työaikaa. Ehkä otan vielä Kikan asettaman blogihaasteen vastaan ja suunnittelen pari kurssia itselleni. Siinähän se tunti menneekin, ellei joku laivaintoilija päätä haluta merille ja tule häiritsemään;)